Kotimaailma Aparthotel Kamppi

Asiakassuhteita rakennetaan ratkaisukeskeisyydellä ja rennolla otteella

Valtteri Viitanen rakentaa asiakassuhteita ratkaisukeskeisyydellä ja rennolla otteella

Kun ystävä vinkkasi avoimesta työpaikasta Kotimaailmassa ja totesi sen olevan ”kuin sulle tehty”, Valtteri Viitanen päätti tarttua tilaisuuteen. Vinkki osoittautui osuvaksi.

Nykyään Valtteri toimii Kotimaailma Pohjois-Suomen asiakkuuspäällikkönä. Hänen työnsä koostuu uusista kohtaamisista, asiakassuhteiden rakentamisesta ja ratkaisujen löytämisestä yritysten erilaisiin tarpeisiin. Juuri työn monipuolisuus ja ihmisten kanssa työskentely pitävät motivaation korkealla.

– Työssä parasta on se, ettei yksikään päivä ole samanlainen. Samalla pääsee kehittämään itseään ja rakentamaan pitkäjänteisiä asiakassuhteita. On hienoa olla mukana kasvamassa yhdessä yrityksen kanssa.

Luottamus syntyy teoista

Valtterille onnistunut asiakaskohtaaminen ei rakennu monimutkaisista prosesseista vaan selkeistä perusasioista: kuuntelemisesta, nopeasta reagoinnista ja siitä, että sovitut asiat myös tehdään.

Hän kuvailee itseään helposti lähestyttäväksi ja aidosti auttamishaluiseksi. Asiakkaan näkökulmasta hyvä yhteistyö tarkoittaa hänen mielestään ennen kaikkea vaivattomuutta.

– Asiakkaan pitää voida luottaa siihen, että asiat hoituvat nopeasti ja että hän tietää aina, kenelle voi soittaa.

Selkeä yhteyshenkilö, joustava toimintatapa ja ripeä palvelu ovat asioita, joista Valtteri ei halua tinkiä. Erityisen palkitsevia ovat tilanteet, joissa asiakkaan tarpeeseen löytyy ratkaisu nopeasti.

– Onnistumisen tunne syntyy siitä, että kokonaisuus saadaan maaliin sujuvasti ja kaikki ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

Pitkä yhteistyö on onnistumisen mittari

Vaikka työssä tulee vastaan nopeita tilanteita, Valtteri nauttii erityisesti pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Häntä motivoi luottamuksen rakentaminen ja se, että asiakkaan liiketoiminta tulee ajan myötä aidosti tutuksi.

Myös neuvottelut ovat hänen mieleensä.

– Niissä yhdistyvät vuorovaikutus, ongelmanratkaisu ja tavoitteellinen tekeminen. On hienoa löytää ratkaisu, joka toimii kaikkien kannalta.

Ensimmäiset onnistuneet kaupat ovat jääneet erityisesti mieleen.

– Ne ovat varmasti jokaiselle myyntityötä tekevälle sellainen hetki, jota ei unohda.

Rauhallinen tekijä, joka pitää lupauksensa

Kollegat kuvailevat Valtteria helposti lähestyttäväksi työkaveriksi, jonka kanssa yhteistyö sujuu mutkattomasti ja joka auttaa aina tarvittaessa.

Omiksi vahvuuksikseen hän nimeää asiakaslähtöisyyden, nopean reagointikyvyn ja luotettavuuden. Myös paineensietokyky kuuluu vahvuuksiin.

– En ota asioista turhia paineita. Silloin pystyy ajattelemaan rauhassa ja löytämään ratkaisuja myös kiireisissä tilanteissa.

Virtaa liikunnasta ja uusista maisemista

Työpäivän jälkeen Valtteri vaihtaa usein työasiat liikuntaan. Hänelle palautuminen on yksinkertainen mutta toimiva yhdistelmä: treeni, hyvä ruoka ja ajatusten irrottaminen työstä.

Vapaa-ajalla matkustaminen on yksi suurimmista kiinnostuksen kohteista. Täydellinen vapaapäivä kuluu mieluiten reissussa – kaupunkikohteessa tai rantalomalla.

Ja löytyykö jotain yllättävää, mitä ihmiset eivät hänestä tiedä?

– Paljonkin, mutta ei nyt kaikkea kerrota, hän naurahtaa.

Alasta riippumatta yksi asia olisi kuitenkin todennäköisesti pysynyt samana.

– Olen aina viihtynyt ihmisten parissa. Uskon, että olisin päätynyt työhön, jossa saa kohdata ihmisiä, tehdä yhteistyötä ja ratkaista ongelmia.

Rauhallinen tekijä, joka pitää lupauksensa

Jos etsit luotettavaa kumppania yrityksesi majoitusratkaisuihin, Valtteri auttaa mielellään löytämään juuri teidän tarpeisiinne sopivan majoituskokonaisuuden.

Ota yhteyttä Valtteriin!

Nopeat kysymykset:

Aamuvirkku vai yöihminen? Molemmat – tilanteen mukaan.
Kahvi mustana vai maidolla? Maidolla.
Teams vai puhelu? Puhelu.
Tarkka suunnittelija vai spontaani tekijä? ”Tarkka spontaani suunnittelija.”
Kaupunkiloma vai mökkiviikonloppu? Kaupunki- tai rantaloma.
Spotify vai radio? Spotify.
Salitreeni vai pitkä kävely? Salitreeni.
Makea vai suolainen? Suolainen.
Ensimmäinen asia työpäivän alussa? Koiran lenkitys ennen töitä.
Paras tapa viettää vapaa päivä? Reissussa.

 

Kotimaailman arvot

Avoimuus

Asiakaskeskeisyys

Luotettavuus

Rehellisyys

Seuraa sosiaalisessa mediassa